Tade Lario neljäs Riihimäen SM-rallissa

23.05.2017

Taisko "Tade" Lario ja kartanlukija Tero Nättiaho ajoivat viikonloppuna SM3-luokan neljännelle sijalle Riihimäki-rallissa. Kilpailu R2-autojen luokassa oli jälleen tasaista ja sekuntikamppailu ratkesi vasta viimeisellä erikoiskokeella. Hyvistä sm-pisteistä huolimatta kaksikko ei ollut tyytyväinen suoritukseensa.

- Ei ollut hyvä suoritus meiltä, liikaa pieniä asioita meni mönkään. Ajossa oli virheitä ja autoon en ollut missään vaiheessa tyytyväinen. Viimeinen siirtymäkin saatiin jännätä, että päästäänkö maaliin, kun moottori pätki. Jos jotain positiivista pitää hakea, niin asfaltilla ajetut yleisöpätkät tulivat hyvin ja nousimme niillä jo kolmanneksi. Sen jälkeen ongelmat jatkuivat metsäpätkillä ja hävisimme liikaa aikaa, kertoo Lario kilpailun kulusta.

Viimeiselle, kilpailun pisimmälle erikoiskokeelle lähdettäessä tilanne SM3-luokassa oli koko rallin tasaisin; viisi autoa 10 sekunnin sisällä. Lopulta voiton vei kuitenkin Samuli Vuorisalo, ja Lario sai tyytyä neljänteen sijaan. Samalla Lario nosti itsensä sarjan neljännelle sijalle, taistelemaan Tulevaisuuden Tähti -palkinnosta.

- Pisteitä saatiin ja sarja jatkuu ensi kuussa Kouvolassa. Paljon jäi petrausvaraa ja teemme kyllä kotiläksymme, jotta olemme taas mukana kärkikamppailussa entistä vahvempina, päättää Lario.

Seuraavaksi rallin SM-sarja jatkuu O.K. Auto Rallissa Kouvolassa 10. kesäkuuta.


Tulokset Riihimäki-ralli SM3-luokka:

1. Samuli Vuorisalo 50:00,4
2. Olli Pollari +4,6
3. Miika Hokkanen +12,3
4. Tade Lario +21,1
5. Jaakko Lavio +27,5


Sarjatilanne 4/7 SM3-luokka:

1. Emil Lindholm 77
2. Miika Hokkanen 52
3. Olli Pollari 39
4. Tade Lario 34
5. Jussi Lindberg 34


Teksti: Tade Lario Tiedotus
Kuva: Taneli Niinimäki


© 2017 TadeLario.com
Webdesign by OINASNEVA