Lariolla epäonninen kilpailu Antibesissa

16.06.2016

Peugeot 208 RallyCup sai jatkoa 20.-22.5.2016 ajetussa Antibes rallissa. Viivalle asettui jälleen 31 Peugeot 208 R2 -autoa, kilpailijoiden tullessa useasta eri maasta. Rallin reitti kulki Monte-Carlon rallista tutuilla vuoristoteillä ja kilpailun myötä sarja siirtyi asfaltille.

Tade Lario lähti kartanlukijansa Sami Ryynäsen kanssa hyvillä mielin kilpailuun:

- Mukava päästä ajamaan kilpaa asfaltille, näin hienoille teille. Meillä on tavoitteena ajaa ehjä kilpailu ja avata samalla 208Cupin pistetili. Kisa on pitkä ja haastava, joten virheitä täytyy välttää.

Lauantaiaamun ensimmäinen lenkki ei kuitenkaan sujunut hyvin. Lario pääsi ajamaan vain lyhyen avauserikoiskokeen ja seuraavilla pätkillä he joutuivat pysähtymään kesken erikoiskokeen, kun edellä lähteneet olivat ajaneet ulos ja tukkineet tien. Autosuman vuoksi pätkät menivät poikki ja Lariolle kirjattiin niille laskennalliset ajat. Toisella lenkillä ei tarvinnut pysähdellä ja yötauon jälkeen sijoitus oli cupin 11. vaikka laskennallisissa ajoissa oli pientä heittoa.

Sunnuntaille Lario lähti kohentamaan asemiaan. Valitettavasti tämä ei onnistunut; he osuivat kallioon ja kärsivät rengasrikon, minkä seurauksena tuli aikatappiota melkein puoli minuuttia. Huollon jälkeisellä lenkillä matka katkesi lopullisesti. Eturenkaasta lähti pinta irti aiheuttaen vuodon jarruputkeen. Parivaljakolta hävisivät jarrut kokonaan Col de Turinin maalissa ja edessä oli keskeytys. Lario ja Ryynänen onnistuivat siirtymällä paikkaamaan vuodon ja jatkoivat kolmella jarrulla eteenpäin, mutta AT-maksimit olivat jo täynnä.

- Ikävää jättää kilpailu kesken. Todella huonoa tuuria, että eturenkaasta lähtee puolet pinnasta irti ja säikeet kietoutuvat pyörännavan ympärille rikkoen jarruletkun. Tässä se taas nähtiin, rallissa voi tapahtua kaikenlaista. Seuraavaksi sarja palaa soralle, joka on minulle vahvempi elementti. Sieltä haemme hyvää tulosta, päättää Tade Lario.

Sarja jatkuu seuraavan kerran juhannusviikonloppuna, soralla ajettavalla Rallye Terre de Langresilla 24.-26.6.2016.

Tuloksia ja kuulumisia voitte seurata tuttuun tapaan:
tadelario.com
FB Tade Lario
FB CHL Sport Auto
FB 208 RallyCup

Teksti: Tade Lario Tiedotus
Kuva: Bastien Roux


IN ENGLISH..



© 2017 TadeLario.com
Webdesign by OINASNEVA