208 RallyCupin avaus ei ollut helppo

11.04.2016

Rallye Terre des Causses 2.-3.4. avasi tämän vuoden Peugeot 208 RallyCupin. Viivalle asettui ennätysmäärä autoja, kun 31 kuljettajaparia lähti tavoittelemaan menestystä kovatasoisesta sarjasta. Tade Lario ja kartanlukija Sami Ryynänen eivät onnistuneet avaamaan pistetiliään, mutta pääsivät maaliin 7. juniorina ja 12. koko cupissa.

Kauden avaus ajettiin soralla Capdenacin ympäristössä. Vaikka kyseessä oli soraralli, niin myös puhtaita asfalttiosuuksia oli mukana. Toisella kierroksella osa sorateistä muuttui asfalttiteiksi, sillä sorapinnan kuluessa alta paljastui asfalttia. Kapeita risteyksiä on myös paljon erikoiskokeilla, esim. 9km pitkällä ek´lla oli yli 20 risteystä. Jo kisaa edeltävänä päivänä alkanut rankkasade ei helpottanut kisaolosuhteita.

Ranskassa sorarallit nuotitetaan aina kilpa-autolla, kilpailupäivän aamuna. Tämä on järkevää jo sen takia, että normaalilla matalalla henkilöautolla ei kaikkia teitä pysty kulkemaan. Pätkät nuotitetaan vain kerran, ilman tarkistusta. Aamun nuotituksen jälkeen on huoltotauko, jonka jälkeen kilvanajo alkaa.

Tade ja Sami olivat tyytyväisiä lauantaiaamun nuotitukseen ja lähtivät hyvillä mielin kisaan. Koko aamupäivän satoi vettä, mikä teki sora-/asfalttiteistä mutaisia ja liukkaita. Ongelmat alkoivat 3min ennen ensimmäisen erikoiskokeen lähtöä. Kartturin ovi ei mennyt kiinni enää, mutta kaksikko sai kiireellisesti korjattua oven lukkomekanismin. 1,5min ennen lähtöä ongelmat jatkuivat; pyyhkijät lakkasivat toimimasta ja kypäräpuhelin alkoi särisemään ja pätkimään. Murheista huolimatta he avasivat rallin cupin 6. nopeimmalla ajalla ja junioreiden neljäntenä. Seuraavat pätkät eivät kuitenkaan onnistuneet yhtä hyvin; ristetys pitkäksi, edellä ajavan ohittaminen ek´lla, pellolla käynti ja seuraavalla lenkillä jälleen risteys suoraksi. Iltapäivän viimeiset pätkät tulivat ongelmitta ja sijoitus oli cupin 12. ensimmäisen päivän jälkeen. Eroa kärkeen oli kertynyt reilu minuutti, tosin peruutteluissa aikaa oli kulunut reilusti yli puoli minuuttia.

Sunnuntaiaamuna tiet olivat kosteita jälleen. Nuotitus sujui hyvin ja oli aika lähteä taistelemaan sijoituksista. Pitkällä päivän avauspätkällä vaihteleva pito yllätti, risteys meni pitkäksi mutavellissä. Seuraavat erikoiskokeet Tade ja Sami päättivät ottaa ilman riskejä, kun mahdollisuudet hyviin sijoituksiin olivat menneet. He toivat auton ehjänä maaliin 1min 49s kärjelle hävinneenä. Sijoitus pysyi samana kuin lauantaina, cupin 12. ja 7. junior-kuljettaja. 153km pitkä kilpailu tarjosi paljon kokemusta ja oppia, mutta vain top10 kerää pisteitä. Kausi on silti vasta alussa ja sarjasijoitusta ei ratkaista ensimmäisessä kilpailussa, koska kaikista 7 osakilpailusta ei lasketa pisteitä sarjan lopputuloksiin.

- Avauskilpailu ei sujunut virheittä, joten tulos on sen mukainen. Kyseessä on yksi maailman kovimmista 2-veto sarjoista ja virheisiin ei ole varaa. Menetimme lähemmäs minuutin pelkästään yksittäisissä virheissä. Taso on todella kova, joten seuraavissa kilpailuissa täytyy pyrkiä ehjään kisaan, jos mielii pistesijoille. Hyvä esimerkki kilpailun tasosta on kun jäimme 22km pitkällä ek´lla 10 sekuntia pohjista ja sijoituksemme pätkällä oli 12. Nyt keskitymme jo seuraavaan osakilpailuun Rallye d´Antibesiin, joka ajetaan Monte-Carlon vuoristoteillä asfaltilla, kommentoi Tade Lario sarjan avaustaan.

Seuraavan kerran Tade kilpailee Ranskassa kansallisen tason rallissa, Rallye de L´Escarenessa 23.-24.4.2016. Kyseessä on testikilpailu asfaltilla, ennen 208 Rally Cupin seuraavaa osakilpailua Rallye d´Antibesia, joka ajetaan 20.-22.5.2016 Etelä-Ranskassa.

Tuloksia ja kuulumisia voitte seurata tuttuun tapaan:
tadelario.com
FB Tade Lario
FB CHL Sport Auto
FB 208 RallyCup

--
LOPPUTULOKSET 208 RallyCup osakilpailu 1/7:

1.Lobez Jose Maria1:36:39,00
2.Franceschi Jean-Baptiste+00:18,70
3.Wagner William+00:29,20
4.Solans Baldo+00:30,50
5.Gascou Emmanuel+00:32,80
6.Consani Stéphane+00:34,80
7.Ribei Bruno+00:53,20
8.Ribaud Quentin+01:13,10
9.Toedtli Jérémie+01:17,00
10.Monnin Jean-Paul+01:28,40
11.Carella Andrea+01:30,60
12.LARIO TAISKO+01:49,90
13.De Mevius Guillaume+03:06,70
14.Wagemans Joachim+03:18,00
15.Sahila Aki+04:19,50
--

Teksti: Tade Lario Tiedotus
Kuva: Bastien Roux


IN ENGLISH..



© 2017 TadeLario.com
Webdesign by OINASNEVA