Kohti Tunturirallia ja uusia haasteita!

22.01.2016

2016 käynnistyy meidän osalta Arctic Lapland rallista, joka myös Tunturirallina tunnetaan. Aloitimme valmistautumisen Kuusamon ja Rovaniemen testeillä, missä saimme myös tuntumaa Pirellin uusiin piikkipyöriin. Tunturiin lähdemme hakemaan hyvää sijoitusta ja tasaista vauhtia.

Kaikki viime kauden opit on nyt paketoitu ja ladattu tulevan kauden koitoksiin. Kaudella 2016 kierrämme Rallin SM -sarjaa sekä hankimme lisää kansainvälistä kokemusta ulkomailta.

Rallin SM -sarjassa kyydissä kartturoi Pena Tiainen, jolta ei kilpailukokemusta puutu. Nuottitreenit jatkuvat Sami Ryynäsen kanssa ja hänen kanssaan ajamme kisoja ulkomailla, mistä tiedotamme myöhemmin keväällä. Yhteistyökumppaneille paljon kiitoksia, että pääsemme ajamaan kauden 2016 aikana useilla eri tienpinnoilla ja laajentamaan kokemustamme. Teemme edelleen pitkäjänteistä pohjatyötä tulevaisuuteen ja pyrimme kehittymään kaikilla osa-alueilla.

SM-sarjan luokka SM3 on tänäkin vuonna erittäin kovatasoinen ja on mukava päästä mittaamaan Tunturissa vauhtia muihin kilpakumppaneihin. Nyt vain keskitytään sataprosenttisesti omaan tekemiseen ja pidetään määrätietoisesti katse tulevassa. Tunturissa nähdään!

Kisaan valmistautumista ja sen etenemistä voitte seurata näiltä päivitetyiltä kotisivuilta sekä facebookista.

Ralliterveisin, Tade
//
Towards Arctic rally and new challenges!

Season 2016 is starting soon and our first race will be famous Arctic Lapland Rally in Rovaniemi. We started preparations for the rally with tests in Kuusamo and Rovaniemi where we also got some feeling for the new Pirelli tires. Target at Arctic rally is a good position and steady speed.

Last years experiences are now loaded for coming challenges of the new season. In 2016 we will drive Finnish Rally Championship (FRC) but also seek for more international experience abroad.

In Finnish Championship co-driver is Pentti Tiainen, who has a long career in rallying. Pacenote trainings continue with Sami Ryynänen and with him we will drive rallies abroad, we inform more about that later in spring. For our partners many thanks that in 2016 we can drive on different surfaces and enlarge our experience. We are still doing groundwork for the future and aiming to progress in every area of rallying.

FRC´s R2-class will be tough this year too and it is nice to measure our speed to rivals in Arctic rally. Now we just focus 100% on our own thing and keep our eye on the future. See you in Arctic rally!

Rally sincerely, Tade



© 2017 TadeLario.com
Webdesign by OINASNEVA